LÄHIÖFEST2017-VIIKON VISIOINTIA: vuonna 2050 lähiökauppa on alueensa informaatiokeskus ja shoppailun AR-elämys

…yhteistyö toimii käytännössä. Opiskelijat jatkavat kaupunginosien kehittämiseen liittyvien omien töidensä parissa Kaupukiakatemian “Muuttuvat kaupunginosat, paikalliset voimavarat” -projektikurssilla. Yhteistyöpäivän antia ja ideoita viedään eteenpäin rohkaisemalla opiskelijoita tuottamaan uutta tutkimustietoa esimerkiksi opinnäytetöiden…

Kaupunkiakatemia-yhteistyö saa vahvistusta uusista tutkijaresursseista

…muuttaa kaupunkielämää. Tutkijat työskentelevät osin myös kaupunkien tiloissa jatkuvan vuorovaikutuksen varmistamiseksi. Helsingin yliopisto ja Aalto-yliopisto osoittavat lisäksi omia resurssejaan kaupunkitutkimusyhteistyöhön joko avaamalla uusia tutkijan tehtäviä tai suuntaamalla nykyisten tehtävien sisältöä…

Kaupunkiakatemia mukana Helsinki Design Weekin Ilmastokoulussa

…oli lisätä ymmärrystä, miten ilmastonmuutokseen voidaan vaikuttaa. Ilmastokoulun puhujat käsittelivät ilmastonmuutosta mm. kuluttamisen, liikenteen, rakentamisen ja yhteiskunnallisten rakenteiden valossa. Viikon aikana pohdittiin miten yksilö voi omilla valinnoillaan vaikuttaa ilmastonmuutokseen ja…

Kaupunkiakatemian aamukahvit: Kaupungin digitaalisia kansalaispalveluita kehittämässä 26.5.2023

Millaisia mahdollisuuksia ja haasteita liittyy kaupunkien digitaalisten palveluiden kehittämiseen? Miten toteutuu saavutettavuus ja käytettävyys moninaisille käyttäjäryhmille ja heikossa asemassa oleville kaupunkilaisille? Millä toimilla kaupunki kehittää omia digitaalisia palveluitaan? Kaupunkiakatemian vuositeemana…

Lähiöhankkeilla tuetaan pääkaupunkiseudun lähiöiden kehittämistä

…alueiden kehittymistä toimivina, omaleimaisina ja elinvoimaisina paikkoina, jotka asukkaat kokevat omikseen ja joissa erilaiset toimijat haluavat ylläpitää ja kehittää toimintaansa. Hankkeet parantavat Malminkartanon ja Kannelmäen ympäristön viihtyisyyttä ja asukkaiden arjen…

PATHWAYS TO SUSTAINABILITY TRANSFORMATION: Kestävien ratkaisujen yhteistuotanto -workshop 11.5.2017

…– esimerkkinä Eko-Viikin asuinalue Helsingissä Puheenvuorot Apulaisprofessori Sirkku Juhola/Helsingin yliopisto: Mitä on kestävyysmuutos? Tutkimusjohtaja professori Eva Heiskanen/Helsingin yliopisto: Kuluttajat ja kansalaiset pilotoimassa kestävyysmuutosta Erikoistutkija Annukka Berg/Kokeileva Suomi/SYKE: Kokeilukulttuuri ja kestävät…